Mainos

Haitissa lykättiin jälleen presidentinvaaleja – äänestyspaikkoja poltettu

Haitissa on jälleen lykätty presidentinvaalien ratkaisevaa toista kierrosta. Maan vaaliviranomaisten mukaan syynä lykkäykseen ovat "ilmiselvät turvallisuushuolet".

Vaaliviranomaisten mukaan äänestyspaikkoja on poltettu. Lisäksi kaduilla on ollut väkivaltaisia mielenosoituksia.

Äänestyspäivän piti alun perin olla sunnuntai. Uutta vaalipäivää ei ole ilmoitettu.
Viimeksi presidentinvaaleja lykättiin kuukausi sitten.

Vaaleissa ovat vastakkain hallitsevan puolueen ehdokas Jovenel Moise ja liikemies Jude Celestin. Oppositio tosin on ilmoittanut boikotoivansa vaaleja, joita se syyttää peukaloiduiksi. Osa opposition kannattajista on ilmoittanut aikovansa estää äänestyksen vaikka voimakeinoin. 

Haiti on ollut poliittisessa kriisissä vuosia. Rutiköyhä maa yrittää myös edelleen toipua vuoden 2010 maanjäristyksestä, joka tappoi yli 250 000 ihmistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.