Mainos

Hallitus kaatumassa Virossa – "pääministeri voi häipyä ruma jalanjälki selässään"

Hallituskriisi jatkuu Virossa. Maan pääministeri, reformipuolueen nokkamies Taavi Rõivas kertoi aamulla, että hallitus on tullut nykyisellä koalitiolla tiensä päähän. Pääministeri itse ei kuitenkaan aio erota taistelutta.

Rõivas haluaa odottaa huomenna pidettävää parlamentin luottamusäänestystä ennen lopullista päätöstään erosta.

Postimees kertoi jo joitain päiviä sitten, että edelliset 12 vuotta Viroa johtaneen reformin jo nyt entiset kumppanit isänmaalitto ja respublika eli IRL ja sosiaalidemokraatit ovat sanoutuneet irti koalitiosta ja ovat kertoneet olevansa nyt valmiita keskustan johtamaan hallitukseen.

Viiden puolueen eduskuntaryhmät ovat pitäneen kokouksen alkuiltapäivästä ja esittäneet yhdessä pääministerille epäluottamuksen. Rõivaksen päätökseen olla eroamatta suhtautuvat kaikki puolueet negatiivisesti. Pääministeri ei ole koskaan Viron historiassa saanut näin laajaa epäluottamuslausetta.

– Tiedämme kyllä, että reformipuolue ostaa aikaa. Taavi Rõivas voisi lähteä kohteliaasti, mutta jos hän ei tee sitä, hän joutuu lähtemään rumasti. Todennäköisesti jalanjälki – suuri ja ruma jalanjälki selässään, sanoo konservatiivisen kansanpuolueen nokkamies Mart HelmePostimehelle.

Erittäin nopeasti edennyt hallituksen ja pääministerin vaihdos näyttää kulminoituvan yhden miehen, Edgar Savisaaren lähtöön.

Keskusta vihdoin keskustaan?

Viron keskustapuolue on ollut pannassa ennen kaikkea paljon mielipiteitä herättäneen, nyt jo entisen,  johtajansa Edgar Savisaaren ansiosta, tai syystä.

Mikään maan puolueista ei ole halunnut tehdä hallitusyhteistyötä hyvin Venäläismieliseksi tiedetyn Savisaaren kanssa. Savisaaren on muun muassa sanottu saaneen vaalirahaa Venäjältä ja hänet on yhdistetty moniin muihinkin skandaaleihin. Tallinnan kaupunginjohtajan paikalta Savisaar on ollut hyllytettynä korruptiotutkinnan aikana. Entisen keskustajohtajan terveys on myös heikentynyt rajusti.

Savisaar sai väistyä viime lauantaina lähes 25-vuoden puheenjohtajataipaleen jälkeen keskustan johdosta. Uusi puheenjohtaja on Jüri Ratas.

Kuohunta puolueessa on jatkunut pitkin syksyä ja varsinkin maan presidentinvaalikamppailun aikana.

Keskusta jakautui konkreettisesti kahteen leiriin. Savisaarelaisiin ja niihin, jotka halusivat miehestä eroon. Savisaar itse sanoi viikonloppuna Viron Yleisradion ERR:n mukaan, että juuri Jüri Ratas, Kadri Simson ja presidenttiehdokkaana ollut Mailis Reps ovat ryhtyneet vainoamaan yhtä miestä ja häpäisseet keskustan arvot.

Keskustan puoluepeli sai loppukesällä ja syksyllä hyvin epätavallisia muotoja, kun savisaarelainen puoluesihteeri sai konkreettisesti häipyä puoluetoimistolta ja toimiston lukot muun muassa vaihdettiin.

Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja sanoo tämän päivän Postimees-lehdessä, että keskusta oli kaikista vinkkeleistä katsottuna Savisaaren panttivanki.

Muutoksia verotukseen 

Virolaisen lehdistön analyysien mukaan keskustan ja sosiaalidemokraattien vetämä hallitus vaikuttaisi vahvimmin kansalaisten verotukseen. IRL on kahden suuren takana eri mieltä useista taloutta koskevista asioista.

Keskustan uutta tulemista johtavat poliitikot ovat sanoneet hajallaan olevan puolueen vetävän yhtä köyttä siinä, että reformipuolue täytyy jättää oppositioon.

Keskustan varapuheenjohtaja Kadri Simson sanoo Postimees-lehdelle uskovansa, että Taavi Rõivas jää historiaan yhtenä vähiten kannatusta nauttineista pääministereistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.