Mainos

Hallituspuolueet kärsivät tappion Norjassa – huonoin vaalitulos 22 vuoteen

Norjan maakuntavaalit ovat olleet tappio molemmille hallituspuolueille. Sekä Norjan edistyspuolueen että konservatiivien kannatus laski.

Norjan edistyspuolue kärsi alustavan ääntenlaskun perusteella huonoimman vaalituloksensa 22 vuoteen.

Syynä kannatusromahdukseen on pidetty puolueen maahanmuuttovastaisia kannanottoja. Konservatiivien riipaksi taas on muodostunut Norjalle tärkeän öljyn hinnan lasku ja nouseva työttömyys.

Kun äänistä oli laskettu noin 90 prosenttia, edistyspuolue näytti yltävän vajaan kymmenen prosentin kannatukseen. Vuoden 2013 parlamenttivaaleissa puolueen kannatus oli 16,3.

Konservatiivit taas saavat alustavan ääntenlaskun mukaan hieman yli 22 prosentin kannatuksen, eli yli viisi prosenttiyksikköä alhaisemman kuin parlamenttivaaleissa. 

Vaalien voittajaksi yltää alustavan ääntenlaskun perusteella pääoppositiopuolue työväenpuolue. Sen kannatus ylsi yli 33 prosenttiin eli korkeammalle kuin kertaakaan maakuntavaaleissa sitten vuoden 1987.

Norjalaiset äänestivät maakuntavaaleissa eilen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.