Mainos

Halloween-murhasta jälleen uusi tuomio: Ex-parille yli 20 vuotta vankeutta

Firenzeläinen oikeusistuin on tuominnut yhdysvaltalaisen Amanda Knoxin ja hänen entisen miesystävänsä 28:n ja 25 vuoden vankeuksiin brittiopiskelijan murhasta vuonna 2007.

Knoxin kanssa samassa talossa Italian Perugiassa asunut Meredith Kercher löydettiin huoneestaan raa'asti murhattuna Halloween-juhlien jälkeen.

Knox ja italialainen Raffaele Sollecito tuomittiin murhasta 26:n ja 25 vuoden vankeuteen vuonna 2009, mutta vetoomustuomioistuin kumosi molemmat tuomiot kaksi vuotta myöhemmin.

Knox oleskelee tällä hetkellä Yhdysvalloissa.

Oikeusasiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että häntä luovutettaisiin Italiaan, vaikka Italian korkein oikeus vahvistaisi firenzeläisen tuomioistuimen eilen tekemän ratkaisun.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.