Mainos

Haluatko tavata Darth Vaderin? Matkusta Tunisiaan

Pohjois-Afrikassa sijaitseva Tunisia haluaa uudistaa imagonsa matkailijoiden silmissä.

Maa kamppailee houkutellakseen takaisin kolmen epävakaan vuoden ja vallankumouksen karkottamat turistit. Avuksi on otettu sosiaalinen media sekä elokuvasarja Star Warsin hahmot.

Tunisian matkailuministeriön julkaisemalla mainosvideolla joukko ihmisiä ja Star Wars -elokuvista tuttuja hahmoja nähdään pitämässä hauskaa aavikkokaupunki Tatatouinessa. Kaupunki toimi aikoinaan myös yhtenä elokuvien kuvauspaikoista ja sen mukaan on nimetty elokuvan kuvitteellinen Tatooine-planeetta.

Video on katsottu internetin Youtube-palvelussa jo 1,5 miljoonaa kertaa.

Tunisian matkailuministeri Amel Karboulin mukaan matkailijat halutaan saada mieltämään Tunisia hauskaksi lomakohteeksi.

Tunisia tavoittelee seitsemää miljoonaa turistia tänä vuonna.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.