Mainos

Hamas harkitsee iskujen lopettamista

Äärijärjestö Hamas ja useat muut palestiinalaisryhmittymät saattavat lopettaa hyökkäykset Israelin valtion alueella. Vastapainoksi palestiinalaiset vaativat Israelin vetäytymistä Länsirannalta ja Gazan kaistalta.

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas saattaa allekirjoittaa sopimuksen, jolla se luopuu itsemurhaiskuista Israelin valtion alueella. Asiasta kertoi neuvotteluihin osallistunut parlamentin jäsen Ahmed Tibi tänään Israelin radiossa.

Tibi vahvisti myös aikaisemmin Haaretz-lehdessä julkaistut tiedot, joiden mukaan kaikki palestiinalaisten poliittiset ryhmät ovat hyväksymässä periaatepäätöksen, joka rajoittaisi vastarintaa Israelin miehitykselle Länsirannalla ja Gazan kaistalla. Haaretzin mukaan sopimuksen taakse on saatu 13 palestiinalaisryhmittymää. Kaikki sopimuksen allekirjoittajat tunnustavat myös epäsuorasti Israelin valtion oikeuden olemassaoloonsa.

Hamas ja toinen äärijärjestö Islamilainen jihad ovat tähän saakka kieltäytyneet tekemästä tätä. Korkea-arvoinen Hamas-johtaja kertoi tänään uutistoimisto AFP:lle, että hänen järjestönsä ilmoittaa lopullisen kantansa iskujen lopettamiseen muutaman päivän kuluessa. Myös Islamilainen jihad on suhtautumassa myönteisesti asiaan. Järjestöjen vastaus uusimpaan rauhanaloitteeseen saattaa silti olla kielteinen, arvioi Tibi, jolla on yhteyksiä palestiinalaishallintoon.

Sopimusluonnokseen sisältyy myös palestiinalaisten vaatimus siitä, että Israelin pitäisi vetäytyä Länsirannalta ja Gazan kaistalta.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.