Mainos

Hamas uhkaa Israelia uusilla iskuilla

Palestiinalaisen Hamas-äärijärjestön sotilaallinen siipi uhkasi tänään Israelia uusilla iskuilla vastalauseeksi Israelin asutuspolitiikalle.

Varoitus annettiin kaksi päivää ennen kuin Israel ja Palestiinan vapautusjärjestö PLO aloittavat neuvottelunsa lopullisesta rauhansopimuksesta. Hamasin aseelliset hyökkäykset kiihtyvät lähiviikkoina ja -kuukausina selvästi sekä määrältään että laadultaan, sanoo Hamasin sotilaallinen siipi uutistoimisto Reutersille lähettämässään lausunnossa. Muuan Hamasin poliittisen siiven johtaja sanoi, ettei hän voi vahvistaa lausuntoa, mutta totesi, ettei se poikkea liikkeen yleislinjasta.

Hamasin sotilaallinen siipi vastustaa Israelin ja palestiinalaisten rauhanpyrkimyksiä ja on tehnyt lukuisia iskuja israelilaisia vastaan vuoden 1993 väliaikaisen rauhansopimuksen solmimisen jälkeen.

Avainaktivistien pidätykset ja surmaamiset ovat kuitenkin heikentäneet Hamasin sotilaallista siipeä niin ettei se ole vuoteen tehnyt merkittävää pommi-iskua.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.