Mainos

Hamasin johtohahmo kuoli Israelin iskussa

Israelin ilmahyökkäys Gazaanon tappanut kovan linjan Hamas-johtajan. Nizar Rajjan on tähän asti korkea-arvoisin Hamasin jäsen, joka on kuollut kuudetta päivää jatkuneissa ilmaiskuissa.

Valtaosa Gazaa hallitsevan palestiinalaisjärjestön johdosta on vetäytynyt maan alle Israelin täsmäiskujen pelossa. Rajjan oli kuitenkin kieltäytynyt lähtemästä kodistaan.

Rajjan oli järjestön jyrkimpiä poliittisia johtajia. Hän halusi, että Hamas aloittaa uudelleen itsemurhaiskut Israeliin.

Israelin hyökkäykset ovat tähän mennessä vaatineet ainakin 410 palestiinalaisen hengen. YK:n mukaan arviolta neljännes on siviilejä. Myös palestiinalaisten rakettituli Israeliin on jatkunut.

Haaretz-lehden julkaiseman kyselyn mukaan enemmistö eli 52 prosenttia israelilaisista tukee hyökkäysten jatkamista. Vain 20 prosenttia asettui tukemaan tulitaukoa. 19 prosenttia puolestaan kannatti maahyökkäyksen aloittamista palestiinalaisalueelle.

Hamas julisti Israelille vihan päivän

Hamas kehotti kaikkia palestiinalaisia Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa viettämään perjantaina "vihan päivää". Hamasin mukaan kaikkien on osoitettava mieltään Israelin toimia vastaan perjantairukousten jälkeen.

Israelin poliisi varautuu mielenosoituksiin määräämällä tuhansia poliiseja ja turvallisuusjoukkojen jäseniä partioimaan Itä-Jerusalemissa ja sen naapurikylissä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.