Mainos

Havaiji nosti tupakoinnin alaikärajan 21 vuoteen

Yhdysvalloissa Havaiji on ensimmäisenä osavaltiona päättänyt nostaa tupakoinnin alaikärajan 21 vuoteen.

Ensi vuoden alussa voimaan tuleva määräys koskee myös sähkösavukkeita.  
Osavaltio suitsii tupakoimista muutenkin kovalla kädellä. Savukkeiden ja sähkösavukkeiden polttaminen on jatkossa kielletty kaikissa osavaltion hallinnoimissa puistoissa ja rannoilla.  

Useimmissa Yhdysvaltain osavaltioissa tupakoinnin alaikäraja on 18 vuotta, joskin jotkut kaupungit ja piirikunnat ovat ottaneen käyttöön korkeampia ikärajoja. Lisäksi esimerkiksi Kaliforniassa paikalliset lainsäätäjät ovat kampanjoineet ikärajan nostamiseksi 21 vuoteen. Taustalla ovat tutkimukset, joiden mukaan enemmistö tupakoitsijoista aloittaa polttamisen ennen 21 vuoden ikää.  

Arvostelijoiden mukaan tiukennukset rajoittavat kohtuuttomasti aikuisten ihmisten valinnanvapautta.  

Tupakoinnin arvioidaan aiheuttavan Yhdysvalloissa vuosittain lähes puoli miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Tupakoivien aikuisten määrä on kuitenkin vähentynyt 50 vuodessa yli 40 prosentista alle 20:een. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.