Mainos

Henkinen apu tarpeen Gazassa

- Viikko on oltu, hyvin on työ alussa, mutta paljon tulee olemaan töitä, sanoo Kirkon ulkomaanavun psykososiaalinen asiantuntija Päivi Muman Jerusalemissa.

Muman on suunnittelemassa ja toteuttamassa Gazaan psykososiaalista tukiohjelmaa yhteistyössä Kirkkojen yhteisen katastrofiavun ACT:n kanssa. Henkinen apu on tarpeen, sillä Gazassa äskettäin käyty sota traumatisoi entisestään alueen asukkaita.

Ohjelma keskittyy muun muassa Gazan kaupungissa sijaitsevan Al-Ahli -sairaalan sairaalahenkilökunnan auttamiseen. Sairaalassa tehdään jatkuvasti ylitöitä ja työntekijät ovat "aivan poikki". He myös haluavat saada tukea tilanteen jälkipuintiin sekä toivovat koulutusta siihen, kuinka hoitaa jaksamistaan psyykkisesti.

- Tälle on suuri tarve, Muman toteaa. Raskasta tilanneetta lisää se, että sairaalan kaikki ikkunat ovat rikki.

- Työ on täysin humanitaarista, Muman painottaa.

Ohjelman muita painopisteitä ovat paikallisten asukkaiden arjen elämäntoimintojen tukeminen, sekä pommituksissa vammautuneiden kuntoutus, joka kestää vuosia.

- Pyrimme tukemaan niin, että gazalaiset eläisivät mahdollisimman normaalia elämää, esimerkiksi että voisivat tehdä töitä, käydä koulua ja olla päiväkodissa.

Haastetta työlle asettavat korkeat työttömyysluvut ja sodassa pahoin vaurioitunut infrastruktuuri. Myös lasten perusturvallisuus sai uusia kolhuja. On vaikeaa mennä kouluun jos pelkää, että se tuhotaan. Myös pelkkä käteisen rahan puute koettelee ainakin vanhempien hermoja.

"Gazan tilanne pahempi kuin Sri Lankan"

Muman ei ole vielä käynyt Gazassa. Lupaa, jonka piti tulla viidessä päivässä, ei ole vielä heltinyt Israelin viranomaisilta. Sen saamiseksi on otettu yhteyttä Suomen ja Ruotsin lähetystöihin Israelissa.

Sitä odotellessa Muman suunnittelee ja koordinoi ohjelmaa ruotsalaiskollegansa kanssa. Yhteyksiä Gazaan yritetään hoitaa sähköpostitse ja Skypen kautta - silloin kun Gazassa sähköt toimivat. Gazan sairaalahenkilökuntaa ei pääse alueelta ulos, joten tukihenkilöiden on mentävä sinne.

Jos ja kun lupa on saatu, se on voimassa useita kuukausia, sanoo puolen vuoden pestillä oleva Muman. Hänen on tarkoitus olla Gazassa kaksi viikkoa kerrallaan ja palata muutamaksi päiväksi Jerusalemiin.

Pitkä lupa on tarpeen, sillä psykososiaalista työtä ei voi tehdä pikakelauksella. Oireiden kuten unettomuuden, ruokahaluttomuuden ja toivottomuuden tunteen, huomaamiseen menee puolisen vuotta. Oireiden vakavuuden määrittelee niiden kesto. "Kaikki eivät kuitenkaan oireile", Muman muistuttaa.

Muman on ollut aiemmin vastaavassa työssä muun muassa tsunamin koettelemassa Sri Lankassa. Hänen mukaansa Gazan tilanne on kuitenkin pahempi, vaikka Sri Lankassakin on sodittu pitkään. Gazalaisten traumat eivät alkaneet tästä sodasta.

Apujärjestöt odottavat, että portit Gazaan olisivat auki nykyistä paremmin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.