Mainos

Hillary Clinton ryhtyy heti hommiin ulkoministerinä

Yhdysvaltain uusi ulkoministeri Hillary Clinton aloittaa tänään työnsä. Hän osallistuu ensin perinteiden mukaisiin juhlallisuuksiin ulkoministeriössä ja tapaa tärkeimpiä avustajiaan.

Clinton vannoi virkavalansa yöllä Suomen aikaa sen jälkeen kun senaatti oli vahvistanut hänen nimityksensä.

Clintonin nimitystä puolusti 94 senaattoria ja vastusti kaksi. Toinen vastaan äänestäneistä republikaanisenaattoreista olisi halunnut lisää tietoja Clintonin puolison, ex-presidentti Bill Clintonin hyväntekeväisyyssäätiön lahjoittajista.

Clinton seuraa ulkoministerin tehtävässä Condoleezza Ricea.

Oikeus- ja valtiovarainministerit yhä senaatin käsittelyssä

Oikeusministerin nimitys on puolestaan lykkääntynyt ensi viikkoon. Tehtävään on esitetty Eric Holderia. Senaatin lakivaliokunnan republikaanit ilmoittivat tutkivansa hänen osuuttaan erään talousrikollisen armahdukseen presidentti Clintonin kaudella.

Senaatti käsittelee edelleen myös valtiovarainministeriksi ehdotetun Timothy Geithnerin nimitystä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.