Mainos

Hirmumyrsky Irenen sateet jo Pohjois-Carolinassa

Hirmumyrsky Irene on jatkanut edelleen matkaansa pohjoisen suuntaan pitkin Yhdysvaltain itärannikkoa. Viranomaiset ovat jo evakuoineet ranta-alueita Pohjois-Carolinassa, ja osavaltion itäisiin osiin on julistettu hätätila.

Tuoreimman ennusteen mukaan myrskyn keskus iskee maihin tämän päivän kuluessa joko Etelä- tai Pohjois-Carolinan rannikolla. Irene ei ole mikään voimakas hurrikaani, vaan suurimpana uhkana ovat rankkasateet ja ukkosmyrskyjen aiheuttamat tornadot.

Rajuimpia sateita onkin ennustettu juuri Pohjois-Carolinaan, joka kärsii edelleen viime kuussa alueella riehuneen hurrikaani Floydin tuhoista. Myrsky aiheutti osavaltion historian pahimmat tulvat. Osavaltion alueelle on luvassa vettä tällä kertaa noin 15 senttimetriä. Tämä sademäärä saisi alueen joet jälleen tulvarajan yli.

Floydin jäljiltä Pohjois-Carolinassa on yhä satoja perheitä tilapäismajoituksessa, ja heidät on pakko evakuoida jälleen uuden myrskyn tieltä. Irene teki pahoja tuhoja Kuubassa perjantaina. Myrsky raunioitti lukuisia rakennuksia ja hukutti tupakkapeltoja. Floridassa myrsky aiheutti laajoja tulvia, sillä vettä satoi paikoin jopa 46 senttiä. Viisi ihmistä kuoli katkenneiden sähköjohtojen aiheuttamiin sähköiskuihin. Pahimmillaan Floridassa oli viikonvaihteessa 1,5 miljoonaa taloutta ilman sähköä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.