Mainos

Historiallinen hetki kuvina: Obama saapui Kuubaan – "miten menee?"

Kuubassa vieraileva Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on käynyt ensimmäistä kertaa maansa suurlähetystössä Havannassa. 

Lähetystö avattiin viime elokuussa 54 vuoden tauon jälkeen, kun Yhdysvallat ja Kuuba palauttivat diplomaattisuhteensa puolentoista vuoden salaisten keskustelujen jälkeen.

Kuuban lippu nostettiin puolestaan Washingtonin lähetystön salkoon jo heinäkuussa.

– Kun meillä on lähetystö täällä, voimme vahvistaa arvojamme ja intressejämme sekä kuunnella kuubalaisten huolia entistä tehokkaammin, Obama sanoi.

Hän kehui lähetystön työntekijöitä kovasta ja arvokkaasta työstä.

– Tiedän, että viime kuukaudet ovat olleet kiireistä aikaa. Tuotte päivittäin Yhdysvaltoja ja Kuubaa lähemmäs toisiaan, Obama hehkutti.

Obama on ensimmäinen Kuubassa vieraileva Yhdysvaltain presidentti 88 vuoteen. Obama kuvaili vierailuaan historialliseksi mahdollisuudeksi.

Hän vertasi, että kun presidentti Calvin Coolidge saapui maahan vuonna 1928 sotalaivalla, häneltä kesti matkassa kolme päivää. Obama puolestaan lensi Havannaan Air Force One -lentokoneella kolmessa tunnissa.

Obama tviittasi maahan saapuessaan, että hän odottaa innoissaan keskusteluja tavallisten kuubalaisten kanssa. Toisinajattelijat ovat vaatineet Obamaa nostamaan Kuuban-vierailullaan esiin maan ihmisoikeusongelmia.

– Miten menee, Kuuba, hän kirjoitti paikallisella slangilla tviitissään.

Paikalliset innoissaan

Obaman ohjelmassa on suurlähetystössä käynnin lisäksi ainakin Kuuban presidentin Raul Castron tapaaminen, vierailu baseball-peliin, Havannan vanhaan kaupunkiin tutustumista ja kuubalaisaktivistien edustajien kanssa keskustelua.

Yhdysvallat ja Kuuba ovat olleet pitkään arkkivihollisia. Maat ajautuivat välirikkoon Kuuban kommunistisen vallankumouksen jälkeen 1960-luvun alussa, kun Yhdysvallat määräsi saarivaltion kauppasaartoon.

Monille eristyksissä asuville köyhille kuubalaisille Yhdysvallat kuitenkin edustaa lupausta paremmasta elämästä. Paikalliset ovat olleet Obaman vierailusta innoissaan jo päiviä etukäteen. Taidemaalarit ovat ilmestyneet kaduille, keskusta on siivottu puhtaaksi ja Yhdysvaltain lippu on nostettu moniin rakennuksiin.

Vierailun odottaminen ei ole kuitenkaan sujunut pelkästään iloisissa tunnelmissa. Poliisi pidätti kymmeniä toisinajattelijoita vain tunteja ennen Obaman vierailun alkua. Pidätetyt kuuluvat Naiset valkoisissa -ryhmään, jonka ovat perustaneet entisten poliittisten vankien vaimot.

Poliisi pidätti naiset, kun he yrittivät kokoontua viikoittaiseen mielenosoitukseensa havannalaisen kirkon ulkopuolella. Poliisi ei kertonut syitä pidätyksille.

Vastaavat pidätykset ovat Kuubassa hyvin yleisiä, ja yleensä kiinni otetut vapautetaan pian.

Obamalla on perhe mukanaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.