Mainos

Hollande: Ranska ryhtyy sotaan Isisiä vastaan kaikin keinoin

Presidentti Francois Hollande sanoo Ranskan ryhtyvän sotaan äärijärjestö Isisiä vastaan kaikin mahdollisin laillisin keinoin. Hän antoi lausunnon sen jälkeen, kun kaksi Isisiin kytkettyä miestä hyökkäsi kirkkoon Pohjois-Ranskassa ja surmasi 84-vuotiaan papin.

– Me olemme vastakkain Isisin kanssa, joka on julistanut sodan meille. Meidän täytyy ryhtyä sotaan kaikin mahdollisin keinoin, mutta lakia noudattaen, koska me elämme demokratiassa, Hollande sanoi pikavierailulla Sain-Etienne-du-Rouvrayn kaupungissa, missä isku tehtiin.

Hollanden mukaan hyökkääjät olivat kertoneet kuuluvansa äärijärjestö Isisiin. Isis on sanonut miesten olleen sen "sotilaita".

Miehet hyökkäsivät kirkkoon aamumessun aikaan. Kirkossa oli tuolloin sisällä viisi ihmistä. Hyökkääjät viilsivät papin kurkun auki. Lisäksi yksi panttivangeista on vakavasti loukkaantunut.

Sisäministeriön tiedottajan mukaan poliisi ampui hyökkääjät kirkon ulkopuolella.

Ranskalaissyyttäjien mukaan lisäksi yksi ihminen on otettu kiinni, kertoi uutistoimisto AP.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.