Mainos

Hollannin hallitus erosi

Hollannin hallitus on eronnut Srebrenican joukkomurhaa koskevan raportin vuoksi. Hallitus piti asiasta tänään hätäkokouksen.

Hollannin hallitus erosi tänään viime viikolla julkaistun Srebrenican joukkomurhaa käsittelevän raportin vuoksi. Asiasta kertoi pääministeri Wim Kok.

-Aion ilmoittaa kuningattarelle ministerien ja apulaisministerien erosta. Sen jälkeen palaan parlamenttiin ja selvitän päätöstä, Kok vahvisti toimittajille Haagissa. Kokin hallitus kokoontui ennen eroaan kriisikokoukseen keskustellakseen raportista, jossa syytettiin poliitikkoja ja hollantilaisia sotilasjohtajia sekä YK:ta rauhanturvaajien lähettämisestä mahdottoman tilanteeseen Bosniassa.

Jo aikaisemmin tänään kaksi Kokin hallituksen ministeriä ilmoitti jättävänsä tehtävänsä raportin vuoksi. Hallituksesta lähtivät puolustusministeri Frank de Grave ja ympäristöministeri Jan Pronk. Srebrenican joukkomurhassa vuonna 1995 kuoli liki 8000 muslimia. Se tapahtui alueella, jonka hollantilaiset rauhanturvaajat olivat julistaneet siviilien suoja-alueeksi.

Väliaikaishallitus

Kuningatar Beatrix pyysi Kokin hallitusta muodostamaan väliaikaishallituksen, joka hoitaa asioita siihen saakka, kunnes maassa pidetään parlamenttivaalit 15. toukokuuta.

-Koska vaaleihin on niin vähän aikaa, kuningatar pyysi ministereitä ja apulaisministereitä tekemään kaiken mahdollisen Hollannin etujen valvomiseksi, kuningattaren kansliasta annetussa lyhyessä tiedotteessa sanottiin.

(MTV3-NTB-DPA-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.