Mainos

Huh hellettä myös Yhdysvalloissa

Euroopan lisäksi myös Yhdysvalloissa on mitattu hurjia hellelukemia. Lämmintä on koko maassa niin itä- kuin länsirannikollakin, ja elohopea on kivunnut koko maassa reippaasti yli 30 asteen.

Lämpimällä ilmalla suositellaan ottamaan rauhallisesti, mutta ainakin New Yorkissa tilanne oli toinen. Yli 3 000 urheilijaa osallistui kaupungissa suosittuun triathlon-tapahtumaan, jota oli tultu katsomaan kauempaakin. Ihmiset olivat kerääntyneet katujen varsille hurraamaan ja jakamaan vettä urheilijoille. Helteessä kaikki osallistujat eivät suinkaan irvistäneet ilosta.

Yhdysvalloissa on paljolti samat keinot kuumuuden nujertamiseksi kuin Suomessakin. Texasissa uima-altaat ovat olleet suuressa suosiossa ja esimerkiksi Dallasissa uima-altailla viihdyttiin yhdessä naapureiden kanssa. Myös Bostonissa perheet kerääntyivät niin ikään uima-altaiden ääreen.

Viranomaiset tosin ovat kehottaneet ihmisiä välttämään auringonottoa ja pysymään sisätiloissa. Lääkärit varoittavat, että korkea kosteuspitoisuus yhdessä auringon kanssa lisää sydänhalvauksen riskiä.

Säätieteilijät ovat ennustaneet helteiden jatkuvan. Helpotusta ei ole luvassa lähiaikoina, sillä tilastojen mukaan Yhdysvalloissa ilma sen kun lämpenee loppukesää kohti.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.