Mainos

Huippukokoukseen kireissä tunnelmissa

EU-huippukokous alkoi Kööpenhaminassa kireissä tunnelmissa. Jäsenyysnevottelut ovat edelleen kesken, ja Puola uhkaa ajaa omaa etuaan tiukasti loppuun asti.

EU-huippukokous alkoi Kööpenhaminassa kireissä tunnelmissa. Jäsenyysnevottelut ovat edelleen kesken, siksi kokoustilat on varattu varmuuden vuoksi sunnuntai-iltaan asti.

Jännitystä pitää yllä Puola, joka vaatii suurelle viljelijäväestölleen selvästi parempia tukia kuin mitä EU on valmis maksamaan. Puola uhkaa ajaa omaa etuaan tiukasti loppuun asti. Puolaa onkin kehotettu jo vakavasti miettimään haluaako se jäseneksi vai ei.

Toinen suuri ongelma on Turkki. Maa haluaisi aloittaa jäsenyysneuvottelut, mutta EU-johtajien mielestä se ei täytä ehtoja. Yhdysvaltain painostus kuitenkin puree. Näytää entistä varmemmalta, että Turkki saa joululahjaksi jonkinlaisen etenemisaikataulun.

Alun perin tämän kokouksen piti olla tervetulojuhla, jossa oli määrä keskittyä EU:n mahdollisuuksien ylistämiseen yhdessä uusien jäsenmaiden kanssa. Huippukokouksessa EU:n on määrä ottaa kymmenen uutta jäsentä.

EU nostanee maataloustukia

Euroopan Unioni on luvannut nostaa uusien hakijamaiden maataloustukia puoleen siitä, mitä nykyiset jäsenmaat saavat, kertovat puolalaiset hallituslähteet.

Aikaisemmin EU tarjosi hakijamaiden villjelijöille 40 prosenttia tuista. Puolan maatalousministeri on uhonnut, ettei Puola liitty EU:hun, mikäli heidän vaatimuksiinsa ei vastata.

Mielenosoituksiakin luvassa

Kokousvieraiden lisäksi Kööpenhaminaan on matkalla suuri joukko mielenosoittajia. Suomalaisia mielenosoittajia Tanskaan matkaa arviolta nelisensataa.

-Me aiotaan vaikuttaa marssimalla, osoittamalla mieltä, pyrkimällä tuomaan ikäänkuin kansalaisten äänen mahdollisimman suurilla ja energisillä mielenosoituksilla, sanoo mielenosoituksiin osallistuva Sosialistiliiton aktiivi Risto Valjakka.

EU-kokouksen suurin mielenosoitus järjestetään näillä näkymin lauantaina.


(MTV3- AFP)

(Huomenta Suomi 12.12.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.