Mainos

Hurja väite: Rowe ja Jackson eivät lastensa biologisia vanhempia?

Yhdysvaltalainen viihdesivusto TMZ väittää, että Debbie Rowe ja Michael Jackson eivät ole kahden lapsensa biologisia vanhempia.

Sivuston mukaan lapset, Prince Michael ja Paris, ovat saaneet alkunsa koeputkihedelmöityksellä. Hedelmöityksessä ei käytetty kuitenkaan poptähden siittiöitä tai Rowen munasoluja.

Rowe toimi näin ollen vain sijaissynnyttäjänä, mistä hänelle maksettiin palkkio.

Myös nuorimmainen lapsi, Prince Michael II, on pantu alulle keinohedelmöityksellä, mutta Jackson ei ole TMZ:n mukaan hänenkään biologinen isänsä. Sivusto lainaa useita lähteitä, joiden mukaan sijaisäiti ei tiennyt lapsen tulevan vanhemman henkilöllisyyttä.

Siitä, valitsiko Jackson siittiöiden tai munasolujen luovuttajat, ei ole tietoa.

Lisäksi TMZ:n tietojen mukaan Jackson ei ole koskaan virallisesti adoptoinut kolmea lastaan. Sivuston haastattelemien lakiasiantuntijoiden mukaan Jacksonia pidetään kuitenkin todennäköisesti lain silmissä heidän isänään.

Jackson ei nähnyt adoptoimista tarpeelliseksi, koska lasten syntymien aikoihin hän ei uskonut kenenkään ulkopuolisen hakevan huoltajuutta, kertoo TMZ.

Los Angelesin ylioikeus on nimennyt poptähden 79-vuotiaan äidin Katherine Jacksonin kolmen lapsen väliaikaiseksi huoltajaksi ja omaisuuden haltijaksi. Lopullinen päätös annetaan 6. heinäkuuta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.