Mainos

Hurrikaani Matthew rantautui Haitiin – voimakkain liki vuosikymmeneen

Karibianmerellä hurrikaani Matthew rantautui tiistaina saarivaltio Haitin lounaisosaan. Köyhässä Haitissa arvioidaan olevan vaara mittavalle katastrofille, sillä Matthew on liki vuosikymmeneen voimakkain hirmumyrsky Karibialla.

Haitin pääkaupungissa osa asukkaista ei ole suostunut lähtemään evakkoon. Osittain syynä tähän on pelko, että tyhjilleen jääneisiin koteihin murtaudutaan. Toisaalta evakuointia on estänyt pula kuljetusvälineistä kuten busseista.

Tiedot kuolonuhreista vaihtelivat tiistai-iltana. Uutistoimisto AFP:n mukaan surmansa oli saanut ainakin kolme ihmistä, Guardianin mukaan ainakin kuusi.

Hirmumyrskyn reitti näytti tiistaina ennusteiden mukaan kääntyvän hieman enemmän länteen kuin oli aiemmin arvioitu. Näin vaaravyöhykkeessä olisi Bahamasaarten lisäksi Yhdysvaltain Florida.

MTV Uutisten meteorologi kertoi hurrikaanin liikkeistä Päivän sään loppupuolella.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.