Mainos

Huumekartellijahti poikinut kymmeniä pidätyksiä

Espanjan ja Marokon viranomaiset ovat takavarikoineet yhteensä noin 35 tonnia kiloa hasista huumerinkiä vastaan kohdistetuissa operaatioissa.

Marokossa turvallisuusjoukot takavarikoivat liki 24 tonnia hasista ja pidättivät 11 ihmistä ajojahdissa maan pohjoisrannikolla. Huumeet takavarikoitiin veneistä. Pidätyksistä kertoi MAP-uutistoimisto lauantaina.

Eilen espanjalaisviranomaiset kertoivat takavarikoineensa 11 tonnia hasista ja pidättäneensä 55 ihmistä eri puolilla Espanjaa. Huumeiden lisäksi takavarikoitiin kaksi miljoonaa euroa käteistä ja aseita.

Marokkolaista huumerinkiä vastaan tähdättyjä ratsioita tehtiin muun muassa Madridissa, Malagassa ja Barcelonassa. Operaatiota edelsi kahden vuoden tutkinta.

Marokko on yksi maailman suurimmista hasiksen tuottajista. Espanja on puolestaan yksi huumeiden pääväylistä Eurooppaan.


 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.