Mainos

IEA: Teollisussmaiden öljyvarastot niukat

OECD:n piiriin kuuluvan Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan teollisuusmaiden öljyvarastot ovat edelleen huolestuttavan pienet. Järjestö varoittelee etenkin lämmitysöljyn niukkuudesta lähestyvän talven alla.

Teollisuusmaiden varastoissa oli syyskuun lopussa 2,54 miljardia tynnyriä öljyä, mikä jäi uupumaan 148 miljoonan tynnyrin verran vuodentakaisista lukemista.
-Varastot jäivät syyskuussa paljon pienemmiksi kuin olimme ennakoineet. Ne vaativat täydennystä, totesi IEA:n öljymarkkinaosaston johtaja Klaus Rehaag uutistoimisto Reutersille.

Lähikuukausina varastot saattavatkin pikku hiljaa lähteä kasvuun. IEA nimittäin arvioi tuoreessa kuukausiraportissaan, että kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä öljyn tarjonta ylittää kysynnän noin miljoonalla tynnyrillä päivässä, jos öljynviejämaiden järjestö Opec pitää tuotantonsa nykytasollaan.

Viime vuonna tilanne oli päinvastainen. Opec piti ruuvin tiukalla, minkä vuoksi öljyn kysyntä ylitti tarjonnan. Tämä sai varastot hupenemaan ja ajoi raakaöljyn hinnan kymmenen vuoden huippulukemiin, enimmillään yli 35 dollariin tynnyriltä.

IEA:n mukaan huippukorkea öljyn hinta on vähentänyt öljytuotteiden kulutusta. Järjestö ennakoi öljyn kysynnän nousevan ensi vuonna miljoonalla tynnyrillä 77,6 miljoonaan tynnyriin päivässä.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.