Mainos

Ihmiset syöksyivät paniikissa rantahotelleista

Raju maanjäristys runteli Haitia 13.1.10. (EPA)

Haitissa sattunut maanjäristys pelästytti myös Dominikaanisessa tasavallassa, kertoo saarella ollut MTV3 Uutisten toimittaja Tuula Malin.

- Järistys tuntui aivan selvästi täällä naapurivaltiossa. Seinät liikahtivat hotellihuoneessa. Ihmiset syöksyivät paniikissa ulos rantahotelleista.

Tilanne kuitenkin rauhoittui Malinin mukaan muutamassa minuutissa.

- Täällä on kello nyt yksi yöllä. Tiedämme varmasti enemmän, kun päivä valkenee, Malin kertoi seitsemältä aamulla Suomen aikaa.

Ainoa tiedetty pysyvästi Haitissa asuva suomalainen on kunnossa, sanoo ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Harri Kilpi.

- 224 suomalaista lomailee samalla saarella Dominikaanisessa tasavallassa. Heidän joukostaan emme tiedä henkilövahinkoja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.