Mainos

Ihmisoikeusjärjestö: FBI painosti muslimeita terroritekoihin

Ihmisoikeusjärjestö Human Right Watch syyttää FBI:ta amerikkalaisten muslimien usuttamisesta terroritekoihin.  

Järjestön tänään julkaiseman raportin mukaan FBI rohkaisi ja joskus jopa maksoi muslimeille, jotta he syyllistyisivät terroristitekoihin operaatioissa, joilla viranomaiset yrittivät saada kiinni rikollisia. Tapaukset liittyvät aikaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.  

Yhdessä Columbian yliopiston ihmisoikeusinstituutin kanssa järjestö tutki 27 oikeudessa käsiteltyä tapausta. Niihin liittyen haastateltiin yli 200:aa syytettyä, tuomittua, heidän sukulaistaan ja tuomioistuinten edustajaa. Tutkituista tapauksista puolet tuomioista johtui tällaisesta operaatiosta.  

- Joissakin tapauksissa FBI on saattanut luoda lainkuuliaisista ihmisistä terroristeja ehdottamalla terroriteon tekemistä tai rohkaisemalla kohdetta toimimaan, raportissa sanotaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.