Mainos

Ihmisoikeusjärjestö vetoaa kuolemaantuomitun iranilaisnaisen hengen puolesta

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vetoaa Iranin viranomaisiin kuolemaantuomitun Zeinab Sekaanvandin puolesta. Järjestön mukaan nainen saatetaan teloittaa jo torstaina.

Nykyisin 22-vuotias Sekaanvand tuomittiin miehensä murhasta, mutta Amnestyn mukaan oikeudenkäynti oli epäoikeudenmukainen ja tunnustus hankittiin kiduttamalla. Hän perui myöhemmin tunnustuksensa ja syytti aviomiehen murhasta miehensä veljeä. 

Nainen oli tekohetkellä 17-vuotias. Amnesty muistuttaa, että Iran on ratifioinut sopimuksia, joilla se on sitoutunut kieltämään kuolemanrangaistuksen soveltamisen alle 18-vuotiaana tehtyihin rikoksiin.  
Amnestyn vetoomus luovutettiin keskiviikkona Helsingissä Iranin suurlähetystölle. Se oli Suomessa kerännyt yli 24000 allekirjoitusta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.