Mainos

Ihon alle laitettavat rintaliivit ruuvataan kiinni kylkiluihin

Lontoossa kolmelle naiselle on asennettu leikkauksessa uudenlaiset ihonalaiset rintaliivit.

Sisäiset rintaliivit koostuvat rintakudoksen alle laitettavasta silikonikupista ja pienistä remmeistä, jotka ruuvataan kiinni kylkiluihin titaaniruuveilla rinnan kohottamiseksi.

Daily Mail kertoo sivuillaan, että kyseiset rintaliivit jäävät näkymättömiin ihon alle.

Asiantuntijat suhtautuvat uudenlaiseen leikkaukseen kuitenkin vielä varauksella. Asiantuntijoiden mukaan ensin pitää tarkkailla laajasti operaation pitkäaikaisia vaikutuksia.

Toistaiseksi ei vielä tiedetä, aiheuttavatko sisäiset rintaliivit esimerkiksi arpeutumista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.