Mainos

IL: Suomalaisperhe vei lapsensakin pyhään sotaan Isisin tueksi

Pohjois-Syyrian ja Irakin taistelualueille lähteneiden kantasuomalaisten joukossa on yksi pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva perhe. Asiasta kertoo Iltalehti, joka perustaa tietonsa viranomaislähteisiin.

Lehden mukaan vanhemmat lähtivät lapsineen Isis-järjestön taistelijoiden tueksi jo pari vuotta sitten. Ei tiedetä, onko perhe palannut Suomeen vai onko se jäänyt taistelualueelle.

Lehden mukaan perheestä on tiettävästi tehty lastensuojeluilmoitus sosiaaliviranomaisille. Tätä tietoa Helsingin, Espoon tai Vantaan sosiaaliviranomaiset eivät kuitenkaan vahvista. Myöskään Suojelupoliisi ei halua kommentoida tietoa lehdelle.

Supo on kertonut aiemmin, että Suomesta on lähtenyt Syyriaan ja Irakiin viitisenkymmentä ihmistä. Torstaina Helsingin poliisin ennaltaehkäisevistä toimista vastaava ylikomisario Jari Taponen sanoi Ylelle, että lähteneiden joukossa olisi peräti parikymmentä etnisesti suomalaista. Tällä tarkoitetaa henkilöä, jonka vanhemmat ovat syntyperäisesti suomalaisia. Supo puuttui kommenttiin kuitenkin jo perjantaina sanomalla, että lähteneiden kantasuomalaisten määrä on huomattavasti pienempi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.