Mainos

Ilmakehän otsonikerros ei enää heikkene – hyötyä ihmisille ja kasveille

Ilmakehän otsonikerros on alkanut toipua, ilmenee suomalais-amerikkalaisesta tutkimuksesta. Auringon ultraviolettisäteiltä suojaavan kerroksen toipuminen on alkanut jo vuoden 1997 tienoilla. 

Otsonia tuhoavien aineiden pitoisuudet olivat huipussaan 17 vuotta sitten, mutta tämän jälkeen otsonin määrä on kääntynyt kasvuun.

– Käyttämällä monimutkaisia ilmakehämalleja, voidaan ennustaa, että otsonikerros toipuu ennalleen vuosisadan puolivälissä, arvioi Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Erkki Kyrölä tiedotteessa.

Kyrölä kertoo, että otsonikerroksen toipumisesta hyötyvät niin ihmiset kuin kasvitkin.

– Otsonin suurin tehtävä tässä maapallon elämässä on se, että se suojaa biosfääriä uv-säteilyltä, juuri tältä kovemmalta uv-säteilyltä, ja silloin tietysti tilanne, jossa uv-säteilyä tulee liikaa, saadaan hiljalleen korjattua, mutta tällähän on sitten merkitystä just esimerkiksi ihosyövälle, mutta myös kasvit ovat riippuvaisia uv-säteilyn määrästä, sitä ei saa olla liikaa, Kyrölä kertoo.

Kehityssuunnan kääntymisen syynä tutkijat pitävät vuonna 1988 solmittua Montrealin sopimusta, joka kielsi otsonia tuhoavien CFC-kaasujen käytön. Lisäksi ilmastonmuutos nopeuttaa otsonin toipumista kaikkialla muualla paitsi napa-alueilla.

Tutkijat loivat satelliittitietojen avulla 27 vuoden pituisen mittaussarjan, jossa muutokset näkyivät. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.