Mainos

Implanttijohtajalle syyte vahingon tuottamisesta

Rintaimplanttiyrityksen perustaja on saanut syytteen vahingon tuottamisesta. Ranskalaisen PIP-yhtiön perustaja Jean-Claude Mas, 72, päästettiin kuitenkin vapaaksi takuita vastaan.

Poliisin mukaan Mas myönsi kuulusteluissa tienneensä, etteivät terveysviranomaiset ole hyväksyneet silikoneissa käytettyä geeliä. Hänen mukaansa geeliä ostettiin, koska se oli halpaa, mutta sitä pidettiin myös turvallisena.

Mas pidätettiin eilen Marseillessa Etelä-Ranskassa. Syytteitä valmistellaan myös toista PIP-johtajaa vastaan.

Vaarallisiksi epäiltyjä implantteja on sadoillatuhansilla naisilla eri puolilla maailmaa. Yhtiö suljettiin toissa vuonna, kun sen silikonit todettiin heikkolaatuisiksi. Implanteissa oli käytetty teollisuuskäyttöön tarkoitettua silikonigeeliä.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.