Mainos

Interpol: Harva maa tutkii lentomatkustajien passit

Alle 10 maata tarkastaa rutiininomaisesti, ovatko lentomatkustajien passit omia vai varastettuja, kertoo kansainvälinen poliisijärjestö Interpol.  

Interpolin varastettujen passien tietokannasta tehdään tarkastuksia noin 800 miljoonaa kertaa vuodessa, vaikka kansainvälisillä lennoilla matkustaa joka vuosi 1,2 miljardia ihmistä. Tarkastuksia tekevät useimmin Yhdysvallat, Britannia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Singapore. 

Interpolin pääsihteeri Ronald Noble sanoo, että suurin osa hallituksista ei ota vastuutaan tosissaan ja varastetut passit päätyvät liian usein terroristien käsiin. 

Passitietojen tarkastaminen nousi esiin, kun kävi ilmi, että  viime kuussa kadonneessa malesialaiskoneessa parilla matkustajalla oli varastetut passit. Malesian sisäministerin mukaan tarkastukset veisivät liikaa aikaa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.