Mainos

Intia: Bin Laden Pakistanissa

Intian puolustusministerin mukaan Osama Bin Laden oleilee Pakistanissa. George Fernandes totesi Britannian Channel Four -televisiokanavan haastattelussa saaneensa tiedon Bin Ladenin olinpaikasta varmasta lähteestä. Fernandesin mukaan myös Pakistanin tiedustelupalvelu tietää Bin Ladenin olinpaikan.

Pakistanin presidentti Pervez Musharrafin edustaja on kieltänyt Bin Ladenin oleilevan Pakistanissa ja kuitannut ilmoituksen vain Intian propagandana.

Terroristijärjestö Al-Qaidan keulahahmon kohtalosta on esitetty ristiriitaisia tietoja. USA:n puolustusministeri Donald Rumsfeldt sanoi viime viikolla, ettei tiedä, onko Bin Laden elossa vai ei.

Aiemmin heinäkuussa Lontoossa toimivan arabisanomalehti al-Qudsin päätoimittaja sanoi Bin Ladenin lähipiirin kertoneen, että terrorijohtaja on yhä elossa. Tietojen mukaan hän suunnittelisi uutta iskua Yhdysvaltoihin.

(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.