Mainos

Intian ja Pakistanin rajalla levotonta

Intian ja Pakistanin joukot tulittivat jälleen viime yönä toisiaan Kashmirin alueella. Intialaisten viranomaislähteiden mukaan joukot tulittivat toisiaan konekiväärein ja käsiasein. Kukaan ei tiettävästi haavoittunut tulituksessa.

Pakistanin presidentin Pervez Musharrafin on määrä pitää tänään kello 16.30 Suomen aikaa televisiopuhe, joka saattaa johtaa jännityksen lientymiseen Intian ja Pakistanin kesken. Intian asevoimien komentaja kenraali S. Padmanabhan sanoi eilen Intian joukkojen olevan tarvittaessa valmiit sotaan. Kenraali vakuutti, ettei Intia käyttäisi ensimmäisenä ydinaseita, mutta tekisi vastahyökkäyksen ydinasein, jos Pakistan turvautuu niihin.

Kumpikin maa on keskittänyt joukkojaan rajalle sen jälkeen kun Intian parlamenttiin tehtiin joulukuussa terrorihyökkäys, josta Intia syyttää Pakistanissa toimivia ryhmiä. Intian mukaan Pakistan ei ole toistaiseksi ryhtynyt riittäviin toimiin näitä ryhmiä vastaan.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.