Mainos

Intian junaonnettomuus vaati satoja uhreja

Intian aamuisen junaonnettomuuden syyksi on paljastumassa opastinvika. Intian uutistoimisto PTI kertoo, että onnettomuudessa pelätään saaneen surmansa yli 500 ihmistä. Pelastusviranomaiset ovat tähän mennessä löytäneet turmapaikalta yli 200 ihmisen ruumiit. Loukkaantuneita on virallisten tietojen mukaan 300 mutta loukkaantuneiden määrän pelätään nousevan yli tuhanteen.

Onnettomuus sattui, kun kaksi matkustajajunaa törmäsivät toisiinsa Gaisalin rautatieasemalla Länsi-Bengalin osavaltiossa Itä-Intiassa. Junaturma on yksi Intian historian pahimpia.

Intia, gaisalin junaonnettomuus, junanvaunuja päällekkäin


Junat olivat ilmeisesti signaalijärjestelmän virheen takia samalla raiteella. Uutistoimisto PTI:n mukaan ainakin 14 junanvaunua ja kahden junan veturit olivat paiskautuneet yhteen törmäyksessä. PTI:n mukaan turman uhrit olivat pääasiassa sotilaita, rajavartioston ja poliisivoimien henkilökuntaa.

Presidentti K.R. Narayanan on järkyttynyt Intian itäosissa sattuneesta tuhoisasta junaturmasta. Uhrien määrän pelätään nousevan jopa viiteen sataan. Presidentti on esittänyt surunvalittelusan uhrien omaisille ja vaatinut samalla junaturvallisuuden parantamista.

Junaonnettomuudet ovat varsin yleisiä Intiassa. Maan rauteteillä kulkee joka päivä 13 miljonaa ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.