Mainos

Intiassa yhä levotonta

Hindujen ja muslimien välinen jännitys on taas kiristynyt Gujaratin osavaltiossa Intiassa. Kolme miestä surmattiin eilen osavaltion suurimmassa kaupungissa Ahmedabadissa puhjenneissa levottomuuksissa. Paikallisen poliisiviranomaisen mukaan tilanne oli aamulla jo hallinnassa. Joillekin alueille julistettiin eilen ulkonaliikkumiskielto.

Levottomuuksia puhkesi sen jälkeen kun kovan linjan hidut olivat pitäneet seremonioitaan lähellä Intian pohjoisosassa sijaitsevan Ayodhyan kaupungin tuhottua moskeijaa. Hindut haluavat rakentaa paikalle oman temppelinsä. Hindut tuhosivat Ayodhyassa 1500-luvulla rakennetun Babrin moskeijan vuonna 1992 rukousseremonian yhteydessä.

Moskeijan tuhoaminen synnytti maanlaajuisia mellakoita, joissa kuoli 3 000 ihmistä. Hindujen ja muslimien välisissä uskonnollisissa levottomuuksissa Gujaratin osavaltiossa kuoli viime kuun lopussa yli 700 ihmistä.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.