Mainos

Iowan voittaja vaihtui – Romney olikin esivaalin kakkonen

Yhdysvaltain republikaanien ensimmäisen esivaalin Iowassa voittikin Rick Santorum.

Tammikuun alun vaalin voittajaksi todettiin alun perin Mitt Romney kahdeksan äänen erolla. Tarkistuslaskennassa löytyi lisää ääniä Santorumille, joka nousi voittoon 34 äänellä.

Tulosta ei kuitenkaan julisteta viralliseksi, koska joistain pienistä vaalipiireistä puuttui vahvistettuja tuloksia tai äänestysliput olivat kadonneet. Romney ei voi kuitenkaan enää mainostaa olevansa kahden ensimmäisen äänestyksen voittaja. Iowan äänestystä pidetään perinteisesti merkittävänä suunnannäyttäjänä republikaanien ehdokaskisassa.

Mielipidemittausten hännillä roikkunut Texasin kuvernööri Rick Perry päätti tänään lähteä republikaanien presidenttikisasta. Hän ei saanut odottamaansa nostetta Etelä-Carolinan lauantaisen esivaalin alla. Perry oli vielä syksyllä yksi ennakkosuosikeista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.