Mainos

Irak kehotti Irania mukaan öljysaartoon

Saddam Hussein on jälleen kehottanut Irania lopettamaan öljyn viennin Israelia tukeviin maihin vastalauseena Israelin palestiinalaispolitiikalle.

Irakin presidentti Saddam Hussein on jälleen kehottanut Irania lopettamaan öljyn viennin Israelia tukeviin maihin vastalauseena Israelin toimille Länsirannalla.

Irak ilmoitti viikko sitten lopettavansa öljynviennin kuukaudeksi protestoidakseen israelilaisten sotatoimia palestiinalaisia vastaan. Uutistoimisto INA:n mukaan Hussein huomautti, että Iranin esitettyä öljysaartoa ensimmäisenä sen myös pitäisi noudattaa omaa ehdotustaan.

Iranin hengellinen johtaja Ajatollah Ali Khamenei kehotti viime viikolla islamilaisia öljyntuottajamaita katkaisemaan kuukaudeksi öljynviennin Israelia tukeviin maihin. Iran on öljynviejäjärjestö OPEC:in toiseksi suurin tuottajamaa.
(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.