Mainos

Irakin suurin öljynjalostamo kapinallisten haltuun

Sunnikapinalliset ovat vallanneet Irakin suurimman öljynjalostamon Baijissa, jalostamon työntekijät kertovat. 

Sunnikapinalliset hyökkäsivät eilen jalostamoon ja valtasivat osia siitä.  

Viranomaisten mukaan jalostamossa on käyty raskaita taisteluja.  

Jalostamossa käydyt taistelut ovat nostaneet öljyn maailmanmarkkinahintaa, sillä niiden on pelätty vaikuttavan Irakin öljyntuotantokykyyn.  

Baiji sijaitsee noin 200 kilometriä pääkaupunki Bagdadista pohjoiseen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.