Mainos

Niniven maakunta islamilaisten militanttien hallintaan

Irakin parlamentin puhemiehen Osama al-Nujaifin mukaan islamilaiset militantit ovat saaneet hallintaansa koko Niniven maakunnan. Aiemmin aseistautuneiden joukkojen kerrottiin vallanneen Niniven pääkaupungin Mosulin.  

Irakin armeijan joukkojen on kerrottu vetäytyneen Mosulista. Vajaa 400 kilometriä Bagdadista pohjoiseen sijaitseva Mosul on Irakin toiseksi suurin kaupunki.   

Irakin ja Levantin islamilainen valtio (ISIL) -ryhmään kuuluvien kapinallisten eteneminen on paha takaisku Irakin hallitukselle. Aiemmin tänä vuonna islamistitaistelijat ottivat hallintaansa lähellä pääkaupunkia Bagdadia sijaitsevan Fallujan kaupungin. Sunnimuslimeista koostuvat kapinalliset ovat hyökänneet shiiamuslimien johtaman Irakin hallituksen joukkoja vastaan myös useissa muissa maakunnissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.