Mainos

Iran eteni ydinohjelmassaan

Iran on ryhtynyt rikastamaan uraania maanalaisessa laitoksessa, joka sijaitsee maan keskiosassa Qomin kaupungin lähistöllä. Tiedon vahvistivat sekä iranilainen viranomainen sekä Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA.

IAEA:n mukaan laitos rikastaa uraanin 20-prosenttiseksi. Samalla järjestö vakuutti, että kaikki laitoksen ydinmateriaali on järjestön valvonnassa.

Iran sanoo tarvitsevansa 20-prosenttista uraania tutkimusreaktoriin valmistaakseen syövänhoidossa tarvittavia isotooppeja. Länsimaiden mukaan Iranilla ei kuitenkaan ole teknologiaa, joka mahdollistaisi uraanin tällaisen käytön.

Läntisten asiantuntijoiden mukaan voimalakäyttöön riittäisi 3,5-prosenttinen uraani, joten 20-prosenttinen uraani on aimo askel kohti ydinpommissa tarvittavaa materiaalia.

Muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Saksa tuomitsivat maanantaina Iranin toimet.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.