Mainos

Iran hirtti 16 naista tappaneen sarjamurhaajan

Iran on hirttänyt sarjamurhaajan, joka oli tuomittu kuolemaan 16 naisen ja tytön murhasta. Murhat tehtiin vuosina 2004-2008, kertoi uutistoimisto Fars.

Teloitus pantiin toimeen lounaisen Ahvazin kaupungin vankilassa. Uhrien perheet juhlivat tapausta jakelemalla vankilassa makeisia.

Iran kuuluu kuolemanrangaistuksia toimeenpanevien maiden kärkikastiin Kiinan, Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen rinnalla. Maassa on teloitettu tänä vuonna ainakin 144 ihmistä. Viime vuonna teloituksia tehtiin ainakin 270.

Murha, raiskaus, aseellinen ryöstö, laiton huumekauppa ja aviorikos ovat kuolemalla rangaistavia rikoksia Iranissa.

(MTV3 - STT - AFP - DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.