Mainos

Iranin ex-sisäministeri armahdettiin

Ajatollah Ali Khamenei, Iranin ylin hengellinen johtaja, on myöntänyt armahduksen entiselle sisäministerille Abdollah Nurille, kertoi Iranin virallinen uutistoimisto Irna tänään.

Nuri istuu kärsimässä viiden vuoden vankeustuomiota "islamin vastaisen propagandan" levittämisestä. Nuri on uudistusmielisen presidentin Mohammad Khatamin läheinen liittolainen.

Nuri tuomittiin vankeuteen Iranin ylimmässä uskonnollisessa tuomioistuimessa marraskuussa 1999. Vankeustuomion perusteena oli tuomioistuimen mukaan se, että Nurin johtamassa Khordad-lehdessä oli kyseenalaistettu Iranin islamilaisen tasavallan perusperiaatteita.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.