Mainos

Iranin ydinohjelmasopua kiiteltiin laajasti

Iranin ja ulkovaltojen välistä ydinsopua on yleisesti kiitelty ympäri maailmaa. Israel sen sijaan pitää sopimusta historiallisena virheenä.

Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei on ylistänyt sopua suurena saavutuksena.

-Neuvotteluryhmää tulee kiittää ja arvostaa tästä saavutuksesta. He onnistuivat, koska Jumalan armo ja Iranin kansan tuki olivat heidän takanaan, Khamenei sanoi Fars-uutistoimiston mukaan.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan sovun myötä otettiin ensimmäinen askel kohti Iranin ydinohjelmasta syntyneen ongelman lopullista ratkaisua.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov oli vielä toiveikkaampi. Lavrovin mukaan neuvotteluissa saatiin aikaan sopimus, jossa kaikki voittivat.

-Iran tulee tekemään hyvää yhteistyötä Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kanssa, Lavrov vakuutti.

Kiinan ulkoministerin Wang Yin mukaan sopu turvaa rauhan ja vakauden Lähi-idässä.

Israel tyrmäsi sovun kovin sanoin.

-Eilen Genevessä ei saatu aikaan historiallista sopimusta, vaan tehtiin historiallinen virhe, kommentoi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu Twitterissä.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.