Mainos

Iranissa levottomuuksia vedenpuutteen vuoksi

Vedenpuute on saanut ihmiset rettelöimään Iranissa. Kolme ihmistä kuoli, kun turvallisuusjoukot ja mielenosoittajat ottivat yhteen illalla.

Juomaveden puutteen syynä on viime päivien odottamaton helleaalto Iranissa. Ihmisten ärtymys on johtanut levottomuuksiin asti Abadanin kaupungissa lähellä Irakin rajaa.

Sadat ihmiset kerääntyivät eilen maaherran toimiston eteen osoittamaan mieltään, mikä johti yhteenottoihin poliisin kanssa. Juomaveden puutteesta suuttuneet ihmiset rikkoivat kaduilla kauppojen ikkunoita ja autoja. Tilanne rauhoittui vasta, kun kaupungin viranomaiset alkoivat jakaa puhdasta vettä säiliöistä.

Vettä joudutaan ehkä ostamaan ulkomailta

Mustasta pörssistä on ollut saatavilla vettä, mutta viranomaiset ovat varoittaneet sen saattavan olla saastunutta. Lehden mukaan säätiedotuksissa on päätetty olla kertomatta alueen lämpötilaennusteita, jotta ihmiset eivät ahdistuisi.

Myös muut Lähi-Idän maat ovat kärsineet kuivuuden aiheuttamasta vedenpuuttesta. Iranin naapurimaa Arabiemiirikunta on ilmoittanut haluavansa ostaa vettä ulkomailta - jopa Suomesta asti.
(MTV3-AFP-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.