Mainos

Isis jatkaa hyökkäystä Pohjois-Syyriassa ilmaiskuista huolimatta

Liki 50 ihmistä on kuollut, kun Isis-äärijärjestö jatkoi perjantaina yrityksiään vallata strategisesti tärkeä Marean kaupunki Aleppon maakunnassa Pohjois-Syyriassa, kertoi sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights -ryhmä lauantaina. 

Kuolleista parisenkymmentä kuului Mareaa hallussaan pitäviin kapinallisryhmittymiin. Loput olivat Isisin taistelijoita.  

Viime viikolla Isis valtasi viisi kaupungin ympärillä sijaitsevaa kylää huolimatta siitä, että Yhdysvallat ja Turkki ovat yrittäneet ajaa järjestön pois rajan läheisyydestä muun muassa ilmaiskuilla.

Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan iskuja on tehty vielä lähipäivinä. 

Ranskalaislehti Le Monden mukaan Ranska on liittymässä mukaan Isis-liittoumaan. Presidentti Francois Hollande saattaa ilmoittaa asiasta jo maanantaina. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.