Mainos

Isis kertoo mestanneensa jälleen avustustyöntekijän

Äärijärjestö Isis kertoo mestanneensa amerikkalaisen avustustyöntekijän Peter Kassigin.  

Järjestö on ladannut nettiin mestausvideon.

Kassig on entinen Yhdysvaltain armeijan sotilas, joka perusti myöhemmin avustusjärjestön. Hänet otettiin kiinni Syyriassa.  

Viime kuussa Isis tappoi brittiläisen avustustyöntekijän Alan Henningin.

Isis latasi nettiin toisenkin julman mestausvideon, jossa toistakymmentä miestä tapetaan yhtä aikaa armeijan sotilasveitsillä. Isisin mukaan tapetut kuuluivat Syyrian armeijaan.  

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.