Mainos

Isis välittää orjia "kuin bensatynnyreitä" – YK:n virkailija sai käsiinsä orjien hinnaston

YK:n virkailijan mukaan Isisillä on hinnasto orjista, joita äärijärjestö kaupittelee eteenpäin.

YK:n vanhempi virkailija Zainab Bangura sai kopion Isisin julkaisemasta pamfletista ollessaan matkalla Irakissa maaliskuussa. Se sisälsi terroristijärjestön kaappaamien orjien hinnaston.

Bloombergille haastattelun antaneen Banguran mukaan Isisin asiakkaina on sekä terroristijärjestön omia taistelijoita että varakkaita Lähi-idästä kotoisin olevia liikemiehiä.

Media uutisoi Isisin myymien orjien hinnoista jo vuoden alussa, mutta silloin listan alkuperästä ei ollut varmuutta. Nyt Bangura vahvistaa, että hinnasto on aito. YK:n erikoislähettiläänä toimiva Bangura työskentelee konflikteihin liittyvän seksuaalisen väkivallan torjumiseksi. Hän on aikaisemmin työskennellyt Sierra Leonen ulkoministerinä.

– Tyttöjä kaupitellaan kuin bensatynnyreitä. Yksi tyttö saattaa joutua viiden tai kuuden eri miehen ostamaksi ja myymäksi. Joskus taistelijat myyvät tytöt takaisin perheilleen tuhansien dollarien suuruisilla lunnailla, Bangura sanoo.

Julmuus ei tunne rajoja

Hänen mukaansa 1-9-vuotiaiden lasten hinta Isisin taistelijoille on noin 165 dollaria ja murrosikäisten tyttöjen 124 dollaria. Yli 20-vuotiaiden naisten hinta on alhaisempi.

Bangura sanoo, että ensimmäiseksi johtoasemassa olevat taistelijat saavat valita orjansa, jonka jälkeen rikkaat terroristijärjestön ulkopuoliset henkilöt voivat ostaa omansa tuhansilla dollareilla. Ne, jotka jäävät jäljelle, myydään taistelijoille hinnaston mukaisilla summilla.

– Heillä on koneista, ohjelma. Heillä on käyttöohjeet, kuinka kohdella näitä naisia. Heillä on avioliittotoimisto, joka järjestää kaikki "avioliitot" ja naisten myymisen. Heillä on hinnasto, Bangura sanoi.

Viime vuonna Isis julkaisi oppaan, jonka mukaan naisorjiin kohdistuva väkivalta ja esimerkiksi raiskaaminen on oikeutettua.

Vuoden alussa YK puolestaan julkaisi asiantuntijalausuntoihin perustuvan raportin. Siitä käy ilmi, ettei Isisin lapsiin kohdistuva väkivalta tunne rajoja: Lapsia myydään seksiorjiksi, koulutetaan ihmiskilviksi ja itsemurhapommittajiksi ja heitä tapetaan raa'asti esimerkiksi ristiinnaulitsemalla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.