Mainos

Isisillä ohjeet naisvankien kohteluun – "Isä ja poika eivät saa raiskata samaa naista"

Äärijärjestö Isisillä on yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten seksiorjaksi otettuja naisia voi kohdella. Esimerkiksi isä ja poika eivät saa raiskata samaa naista.

Säännöt sisältyvät dokumentteihin, jotka Yhdysvaltain erikoisjoukot saivat haltuunsa toukokuussa Syyriassa.

Uutistoimisto Reuters sai dokumentit nähtäväkseen, mutta se ei ole pystynyt riippumattomasti varmistamaan niiden aitoutta.

Asiantuntijoiden mukaan ohjeet ovat fatwan eli uskonnollisen lausuman asemassa. Niillä pyritään ilmeisesti ehkäisemään liiallisen väkivallan käyttöä.

YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Isistä tuhansien naisten ja tyttöjen sieppauksista ja raiskauksista. Nuorimmillaan uhrit ovat olleet 12-vuotiaita. Siepattuja on annettu palkkiona taistelijoille tai myyty seksiorjiksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.