Mainos

Isku kosher-kauppaan: Isä piiloutui poikansa kanssa kylmälaitteeseen

Ranskan viranomaiset kehuivat eilisen panttivankidraamoista selvinneiden rohkeutta ja nokkeluutta.

Kirjapainossa eräs työntekijä piiloutui tiskialtaan taakse ja viestitti rakennusta piirittäneille poliiseille tietoja hyökkäyksen tehneiden veljesten keskusteluista.

Kosher-ruokakaupassa olleista osa piiloutui kylmälaitteisiin. Kylmiössä palelivat muun muassa isä ja pieni lapsi, joka kesti viiden tunnin kylmyyden isän takin sisällä.

Miehen äiti tajusi, että poika ja pojanpoika saattoivat olla kaupassa piilossa, eikä yrittänyt soittaa tai lähettää tekstiviestiä. Sen sijaan hän antoi pojan kännykkänumeron viranomaisille, jotka pystyivät sen avulla paikantamaan kaksikon ja muut liikkeessä olevat panttivangit.

Ranskan poliisi etsi tänään 26-vuotiasta naista, joka on ruokakaupassa panttivankeja ottaneen miehen naisystävä. Poliisi epäilee naista osalliseksi päivää aiemmin tehtyyn poliisisurmaan.

Nimetön poliisilähde sanoo kuitenkin, että nainen saattoi olla ulkomailla surmien aikaan. Nainen oli lähteen mukaan matkustanut Turkkiin ja sieltä ehkä Syyriaan.

Ranskan media kertoi poliisin vapauttaneen 18-vuotiaan nuorukaisen, jonka epäiltiin toimineen Charlie Hebdo -lehteen iskeneiden veljesten kuljettajana. Le Figaro -lehden mukaan opettajat todistivat nuorukaisen olleen oppitunnilla hyökkäyksen tapahtuessa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.