Mainos

Islamistiryhmä ilmoittautui Ugandan iskujen tekijäksi

Somalialainen islamistiryhmä al-Shabaab on ilmoittautunut Ugandan tuhoisien pommi-iskujen tekijäksi, kertoo al-Jazeera.

Pommit räjähtivät rugbykerholla ja etiopialaisessa ravintolassa, joihin oli kerääntynyt ihmisiä seuraamaan jalkapallon MM-kisafinaalia. Ainakin 74 ihmistä kuoli.

Al-Shabaab oli uhannut iskeä Ugandaa vastaan, koska maa on lähettänyt joukkoja Somaliaan Afrikan unionin operaatioon. Ryhmä on uhannut myös Burundia samasta syystä.

Ugandan hallituksen mukaan maa ei aio vetää joukkojaan Somaliasta iskujen vuoksi. Hallitus vakuuttaa, että myös viikon päästä Ugandassa alkava Afrikan unionin kokous järjestetään iskuista huolimatta.

Afrikan unioni ja länsimaat ovat tuominneet iskut ja luvanneet Ugandalle apua niiden selvittämisessä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.