Mainos

Islannin hallitus ei aio erota äänestystuloksen vuoksi

Islantilaiset ovat torjuneet kansanäänestyksessä sopimuksen, joka määrittää Icesave-pankin kaatumisesta seuranneiden korvausten maksua Britannialle ja Hollannille.

Reilusti yli 90 prosenttia antoi äänensä korvauksia vastaan. Kyllä-ääniä oli vain alle kaksi prosenttia äänistä.

- Äänestystulos oli odotettu. Kyllä se kertoo hyvin selvästi, mitä mieltä islantilaiset ovat koko Icesave-asiasta, valtiovarainministeri Steingrimur Sigfusson sanoo.

Icesave oli islantilaisen Landsbankin nettipankki, joka kaatui finanssikriisin seurauksena syksyllä 2008. Eilen äänestettin siitä, pitäisikö Islannin korvata Britannialle ja Hollannille 4 miljardia euroa.

Kielteinen äänestystulos oli nyt odotettu. Islanti on neuvotellut uudesta korvaussopimuksesta Hollannin ja Britannian kanssa jo pitkään, ja jo nyt tiedetään, että pöydällä on parempi sopimus kuin se mistä äänestettiin.

Äänestysinto jäi siksi odotetusti normaalia alhaisemmaksi, uurnilla kävi vain noin 55 prosenttia äänioikeutetuista.

Monelle islantilaiselle äänestäminen oli kuitenkin tärkeää muista syistä. Se oli tapa kertoa mielipide kuralla olevan maan taloudenpidosta.

- Tässä on kyse paljon muustakin kuin Icesavesta. Äänestämme muutoksen puolesta, tarvitsemme suuren muutoksen, äänestämässä käynyt Martin kertoi.

Neuvottelut Icesave-korvauksista jatkuvat Britannian ja Hollannin kanssa jo ensi viikolla.

Islannille on nyt tärkeää saada tämä Icesave-asia eteenpäin nopeasti, sillä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kytkenyt Islannin kovasti tarvitseman lainan siihen, että maa sitoutuu Icesave-korvauksiin.

- Meille on tärkeää, että IMF-ohjelma jatkuu. Teemme kaikkemme turvataksemme sen ja toivottavasti selvitämme Icesave-asian pian, näin sekään ei enää olisi esteenä. Muuten olemme kyllä täyttäneet kaikki IMF-ohjelman asettamat vaatimukset, valtiovarainministeri Sigfusson sanoo.

Maan hallitus ei aio erota äänestystuloksen vuoksi.

- Tässä ei äänestetty luottamuksesta hallitusta kohtaan. Minusta on tärkeää, että maan poliittinen tilanne pysyy vakaana ja että tämä enemmistöä edustava hallitus voi jatkaa töitään.

Katso Helena Liikasen raportti Reykjavikista

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.