Mainos

Islannin tulivuoren voima hiipunut

Euroopan taivaalle tuhkaa syytänyt tulivuorenpurkaus on laantunut murto-osaan viikonlopun voimastaan.

Islantilainen väestönsuojeluviranomainen arvioi uutistoimisto AFP:lle, että purkauksen voimasta on lauantain jälkeen hävinnyt 80 prosenttia. Purkauspilvet jäävät hänen mukaansa alle kolmen kilometrin korkeuteen.

Myös tuulen suunta on ennusteiden mukaan kääntymässä päivän mittaan kohti lounasta ja Atlantin valtamerta. Vielä toistaiseksi tuuli puhaltaa Islannista kaakkoon ja kohti Manner-Eurooppaa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.